Saatiin tänään peruutuspaikka pääkaupunkiseudun westiet ryhmän uintiretkelle Vartiokylän koirauimalaan Sporttihurttaan. Meitä oli kaksi täyttä ryhmää westejä paikalla. Molemmissa ryhmissä oli neljä koiraa. Meidän ryhmässä oli Tarmon lisäksi Hamish, Cucci ja Olivia.
Ensimmäisellä kierroksella kaikki kiersivät altaan vuorotellen molempiin suuntiin. Toisella kierroksella halukkaat saivat uida lelua noutaen. Tarmoa eivät lelut paljoa kiinnostaneet, joten se tyytyi toisellakin kierroksella uimaan pari kiekkaa.
Uimaohjaajakin huomasi heti, että Tarmo ui oudosti, eikä käytä takaosaansa kunnolla. Uinnissa takaosa kuitenkin treenautuu tehokkaasti, joten tämä voisi olla meille sopiva treenimuoto.
Mennään ehdottomasti uudestaan kokeilemaan, kun muutenkin asutaan alle kilometrin päässä hallilta.